Juhan hurjat kisamäärät

Juha koivisto lähestyy koko ajan lukua 150. Kyseessä ei ole kuitenkaan penkkipunnerruksessa saatu tulos, sillä se on jo saavutettu. Puhutaan siis osallistuttujen kisojen lukumäärästä vuodesta 2006 alkaen, joka oli Juhan ensimmäinen kisavuosi.

Vaikka viime jutusta on aikaa vain reilut pari kuukautta, on kisoja ehtinyt kertyä hurjat kahdeksan kappaletta. Sijoituksia ei tarvitse sen kummemmin alkaa listaamaan, sillä kaikki ovat numerolla yksi (tosin alla taulukko). 😉 Jos katsotaan vielä päivämääriä, niin (kulta)mitaleja per (kisa)päivä -keskiarvo on aikamoinen! Tämä on selkeästi Juhan harjoittamaa kompensaatiota viime vuodesta, jolloin kisat menivät, miehen sanoja lainatakseni, “penkin alle”.

Juhalla on seuraavana tiedossa klassisen penkkipunnerruksen SM-kisat, jossa on mahdollisuus hankkia oikeus kilpailla samaisen lajin MM-kisoissa ensi vuonna Suomessa. Kuluneen vuoden perusteella mahdollisuudet ovat erinomaiset! Näkisimmekö miestä myös HYV:n omassa toisto- ja max-kisassa ensi vuoden alussa?

Juhan penkki_syyskuu

Yhdessä päivässä kolme kultaa on kova suoritus!

Yhdessä päivässä kolme kultaa on kova suoritus!

Teksti: Jaakko

Kuva: Juha